17.6. klo 9-16 järjestettävällä SavottaHackathonilla haetaan ideoita ja yhteistyökumppaneita tekstiilijätteen hyödyntämiseen.
Suomessa syntyy yli 100 000 tonnia tekstiilijätettä vuodessa. Tästä määrästä jopa 80 % päätyy yhä energiajätteeksi ja polttoon. Uuden jätelain myötä tekstiilialan yrityksille tulee jo ensi vuonna lakisääteinen velvollisuus tekstiilijätteen erilliskeräykseen, mutta kaikille jakeille ei ole vielä olemassa käsittelypolkua ja hyödyntäjää. Hackathonin tavoitteena on löytää uusia ideoita, kaupallisia yhteistyökumppaneita ja hyödyntämistapoja Finn-Savotta Oy:n tekstiilituotteiden valmistuksen yhteydessä syntyville sivuvirroille ja hukkapaloille.
Hackathonin tavoitteena on lähteä hakemaan ideoita ja yhteistyökumppaneita sekä herättelemään uusia teollisuudenaloja ideoimaan tuotteita, joissa on mahdollista hyödyntää erilliskerättyä tekstiilijätettä. Erilliskerätyn tekstiilijätteen hyödyntäjille aukeaa lakimuutoksen myötä uusia markkinoita paitsi Suomessa, myös kaikissa muissa EU-maissa, joten alaan liittyy myös merkittävää vientipotentiaalia.
Finn-Savotta Oy:n tuotteiden (mm. rinkat, reput ja Suomen Puolustusvoimien puolijoukkueteltat) valmistuksessa syntyvä tekstiilijäte on erittäin kestävää ja teknistä materiaalia. Tuotannossa kiinnitetään paljon huomiota siihen, että mahdollisimman iso osa materiaalista hyödynnetään ja jätteen synty pidetään minimissä. Siitä huolimatta hyödyntämättä jäävää sivuvirtaa syntyy noin 30 t/v, ja tällä hetkellä materiaali menee muiden hyödyntämistapojen puuttuessa energiajätteeksi ja polttoon tai kaatopaikalle loppusijoitettavaksi.
Hackathonin tavoitteena on löytää selkeä liiketoimintamalli ja teollinen yhteistyökumppani tai kumppaneja, jotka pystyisivät toimimaan mahdollisimman prosessimaisesti ja vastaanottamaan tekstiilituotannon sivuvirtana syntyviä materiaaleja säännöllisesti. Mahdollisia materiaalien hyödyntämiskohteita voisivat olla esim. hyödyntäminen uusien tekstiilituotteiden tai erilaisten materiaalien valmistuksessa (esim. lanka, kuitu, kuitukankaat, eristemateriaalit, akustiikkalevyt, ilmansuodattimet), täyteaineena tai komposiittimateriaaleissa. Mahdollisuuksia on siis monia tekstiiliteollisuuden ulkopuolellakin, ja ratkaisu materiaalin hyödyntämiseen saattaa löytyä joltain ihan muulta toimialalta.
Hackathonin järjestävät yhteistyössä Finn-Saotta Oy, BioPaavo sekä Kasvu Open.